Polentakokeiluja

Laitoin eilen kahdelle lautaselle hyytymään polentaa jääkaappiin ja tänään kokeilin niiden jatkojalostamista. Lueskelin että ne voi paistaa pannulla öljyssä rapeiksi tai sitten uunissa, koitin molempia. Joissain lähteissä ne jauhotettiin ensin ja joissain ei. Otin empiirisen lähestymistavan ja jaoin erän neljään. Puolet uuniin, puolet pannulle, puolet jauhoilla ja puolet ilman jauhoja. Paistoin ne aika runsaaassa rypälesiemenöljyssä, joten niistä tuli pannulla lähes friteerattuja.

20151011_111927

Näistä ei oikein erottanut onko niissä jauhoja vai ei. Aluksi ne rätisivät ihan hulluna pannulla, koska olivat niin kosteita. Olisi ehkä kannattanut leikata ne ohuemmiksi ja antaa kuivua hetken aikaa pöydällä ennen paistamista. Ohuemmat olivat parempia kuin paksummat.

20151011_112613

Tykkäsin! Mukavan suolaisia verrattuna oikeisiin ranskalaisiin.

Uunissa näissä kesti ikuisuus, vaikka laitoin ne kiertoilmalla. Tuli kuivia ja pahoja.

Jauhotetut eivät myöskään ole erityisen esteettisiä. 20151011_115342_001

Toinen erä vielä jääkaapissa odottamassa, olen kohta lähdössä kaverille auttamaan muuttolastin purkaamisessa, niin paistellaan ne siellä sitten darraruokana. Näitä voisi tarjoilla myös alkupalana tähän tyyliin kielen alla tai kääräistynä parmankinkkuun. Mmmm, sinihomejuustoa……..


One Comment on “Polentakokeiluja”


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s