OIFE Youth Campistä suomeksi

Kesäkuun 27. päivä kello 17:05 lähti Norwegianin lento DY1193  kohti Norjaa mukanaan kuusi suomineitoa; Noora Lankinen, Salla Sallinen, Elisabeth Hästbacka, Anuliina Peltola, Noora Hassel ja allekirjoittanut. Itseasiassa olin ihan yllättynyt kuinka mukisematta neljä manuaalia lastautui samaan lentokoneeseen! Kyseessä oli siis Norjan OI-yhdistyksen NFOI:n järjestämä OI Youth Camp, joka oli tarkoitettu 18-30-vuotiaille nuorille aikuisille. Paikalla oli väkeä 7:stä eri maasta, Suomesta, Norjasta, Ruotsista, Englannista, Belgiasta, Alankomaista ja Tanskasta.

Tapahtuma järjestettiin Eidene Centerissä Tjømen saarella Oslosta n. 120km etelään. Saari on uskomattoman kaunis kesäkohde ja täyttyy turisteilla kesäisin. Säät suosivat koko viikon, ja aurinkoa tuli otettua useampana päivänä. Eidene oli todella miellyttävä kurssikeskus, eikä siellä meidän kurssilaisten lisäksi ollut juuri ketään. Ruokapuoli oli loistavasti hoidettu, pääsisipä sitä joka päivä katetun buffetin ääreen.

Ensimmäisenä iltana meidät toivotti tervetulleeksi NFOI:n puheenjohtaja Ingunn Westerheim ja ilta jatkui tutustumalla muihin kurssilaisiin. Torstaina vietimme aikaa rannalla grillaten ja kävimme jopa pienellä veneretkellä saaristossa. Maisemat olivat luonnollisesti mielettömät ja merivesi kuhisi meduusoita. Jotkut kävivät kajakeilla melomassakin. Illalla vietettiin taas porukalla aikaa ja tanssittiin. Perjantaina vietettiinkin shoppailupäivää Tønsbergissä, läheisessä suuremmassa kaupungissa. Illalla meillä oli varattuna ravintola Esmeraldassa illallinen. Pienellä säätämisellä lopulta saatiin kaikki mahtumaan tuoleineen ravintolan pöytien ääreen. Ruoka oli jälleen aivan järjettömän hyvää. Kuka voi sanoa ei suklaafondantille?

Lauantaina vietimme päivää Verdens Endessä, “maailman lopussa”. Paikka oli Tjømen eteläinen kärki, johon muinaisten norjalaisten maailma todellakin loppui. Paikassa pääsi myös uimaan ja huimapäisimmät kävivätkin meressä uimassa. Maisemat olivat mielettömät, tuuli niinkuin merenrannalla kuuluukin. Eräs lokki tosin väänsi tortut Noora L:n päähän reissun päätteeksi. Viimeistä iltaa vietettiin railakkaasti ja tunnelma oli aika haikeakin. Itse seuraavana aamuna olin rehellisesti sanottuna vähän heikossa hapessa, mutta kyllä sinne lentokoneeseen lopulta päästiin ja takaisin Suomeen sunnuntaina.

Oli todella mukavaa tavata muita OI-ihmisiä ja päästä vaihtamaan kokemuksia ja ajatuksia. Varsinkin illanvietoissa meno oli todella rentoa ja tuli keskusteltua silloin tällöin syvällisestikin parisuhteista, työelämästä ja itsenäistymisestä. Oli todella mielenkiintoista kuulla eroista maiden välillä esimerkiksi auton hankinnassa. Käytiinpä tyttöjen kanssa läpi nettideittailun tee:t ja älä-tee:tkin. Odotan innolla että pääsen tapaamaan jälleen kurssilaisia. Haluaisinkin kiittää NFOI:ta mielettömästä kurssista!

~ Ida Männistö

 



Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s